Kittanavarasto

Viikko 14/2022

Historian saranakohdassa

Kun pandemia alkoi kaksi vuotta sitten, alettiin jo kohta puhua uudesta normaalista ja vanhasta normaalista, jonne joskus ehkä palaisimme. Nyt, kun menossa on neljäs rokotuskierros, on se vanha normaali yhä kauempana. Venäjän hyökättyä Ukrainaan voidaan sanoa, että vanha normaali ei enää palaa. Elämme tekniikassa, taloudessa ja turvallisuudessa uutta aikaa. Muutokset tulevat kriisien kautta. Siirtymä kohti uusiutuvia tai päästöttömiä energioita käy nyt nopeasti. Samalla on selvempää, että maapallo on jakautumassa bloggeihin. Toisaalla ovat liberaalit demokratiat, toisaalla yksinvaltaiset valtiot. Vaikka tekniikka on vientituote, demokratia ei sitä selvästikään ole.

Viikko 45/2021

Kohti normaalia, tai jotain

Hallituksen asettama 80 prosentin koronarokotekattavuus on saavutettu. Avataanko nyt yhteiskuntaa enemmän ja mennäänkö kohti normaalia? Tuskinpa vain. 20 prosentilla kansalaisista ei ole rokotetta. Se tarkoittaa yli miljoonaa ihmistä. Kolmas rokotekierros on alkamassa, kun samaan aikaan eräät kieltäytyvät ottamasta sitä ensimmäistäkään. Se tarkoittaa yhä uusia korona-aaltoja, kunnes koko kansa on joko rokotettu tai sairastanut koronan. Voisiko sanoa, että se on se uusi normaali.

Viikko 14/2021

Jos pitää kertoa totuus tai satuja, kerro satuja

Koronavuosi on saanut tarkastelemaan median toimintaa. Vuosi sitten keväällä 2020 Yle lähetti päivittäin erikoislähetyksenä koronauutisia. Olihan Uusimaa sulkutilassa ja koko maa tuntemattoman edessä. Tänä keväänä tartuntaluvut ovat olleet pahemmat, mutta media tyytyy seuraamaan viruksen liikkeitä normaaleissa ajankohtaisohjelmissa.
Oma lukunsa ovat iltapäivälehtien poliittiset pakinoitsijat. Syyttävä sormi kohdistuu hallitukseen. Miksi asiat eivät ole paremmin ja miksi hallitus ei ole jo kaatunut? Samalla tulee esille, miten vedätettävissä tavalliset lukijat ovat. Poliittinen pakinoitsija voi vailla vastuuta kertoa, miten kaikki on poliittista peliä, puolueen sisäisiä kostoja, kampitusta, juoruilua, sillä näin hänelle on kuiskuteltu ja näin hän on kuullut. Kommenttien perusteella suurin osa uskoo lukemansa. Samalla pakinoitsija jättää kertomatta, miten valtion hallinto ja lakien laadinta oikeasti toimivat. Mutta siitähän ei saisi maukasta pakinointia.

Viikko 7/2021

Aika pysähtyy

Kohta on eletty vuosi korona-Suomessa. Maahan on saatu rokote, mutta samaan aikaan tartuntojen määrät ovat lähteneet kasvuun. Eivätkö ihmiset jaksa olla enää varovaisia? Vai onko maahan tullut virusvariantti nopeampi Piiroisen pässiäkin? Silti vielä pitäisi jaksaa ainakin kesään saakka. Mutta miten mahtaa mieli kestää? Abit viettivät penkkareitaan virtuaalisesti. Vanhojen tanssit ovat keväällä, jos tilanne helpottuu. Vaikka koronan piti muuttaa tapojamme, on monilla kiihkeä odotus, että vanhaan voidaan palata.

Viikko 48/2020

Korona pysyy otsikoissa

Aika rientää kuin hirvi. Tämä vuosi on koronavuosi, vaikka Yhdysvalloissa käytiin presidentin vaalitkin. Sen lopputulos on toisaalta varma, toisaalta kiistetty. Kansa on puhunut, pulinat pois, tiesi jo Johannes Virolainenkin.
Onko kansalla koronaväsymystä? Kyllä. Rokotteen valmistumisesta on puhuttu, mutta vielä ollaan kaukana siitä, että sitä alettaisiin jakaa. Kuitenkin tuntuu siltä, että suojautumisista alettaisiin lipsua. Se näkyy tartuntatilastoissa. Ja ikävä kyllä myös kuolintilastoissa. Tämähän on tuttu tilanne urheilusta ja liikunnassa: kun maali alkaa häämöttää, tuntuu väsymyskin kaikkein suurimmalta.

Viikko 40/2020

Takaisin uuteen normaaliin

Viikon kittanoissa on ollut pitkä kesätauko. Johtuu siitä, että olen vaihtanut julkaisualustaa, jota olen vasta nyt ehtinyt opettelemaan. Kiirettä on siis pitänyt niin töissä kuin kotonakin.
Kun presidentti Trump kertoi saaneensa koronaviruksen, oli se pysäyttävä uutinen. Toisaalta joku voisi sanoa, että se oli odotettu uutinen. Virus tekee sitä, mitä se parhaiten osaa: leviää. Kun presidentti kiertää yleisötilaisuuksissa, todennäköisyys tartunnalle oli kasvanut. Trumpin kannalta ikävä asia on, ettei virus ymmärrä twiiteistä mitään, eikä se niistä perusta. Se ei siis toimi kuten ihminen, se ei reagoi somemaailmaan.
Nyt seuraamme tilannetta tässä uudessa normaalissa. Rokotetta odottaessa.

Viikko 25/2020

Koronakevään satoa

Puolitoista kuukautta etätöissä ja etäkoulussa saivat päivät tuntumaan samanlaisilta oli sitten pyhä tai arki. Aamulla koko perhe siirtyi omien tietokoneidensa ääreen. Lapset saivat opetusta videoneuvotteluohjelmien kautta, aikuiset hoitivat töitään puhelimitse ja sähköpostilla. Välissä ruokailutauko. Iltapäivällä alkoi seuraavan päivän läksyjen ja töiden valmistelu. Illalla etäliikuntatunti. Pian siihen tottui. Jopa niin, että lähitöihin ja lähiopetukseen paluu tuntui aluksi oudolta. Kun kesälomat alkoivat, mielessä oli yksi kysymys. Tuntuuko loma lomalta, jos on kevään ollut jo muutenkin kotona ja kun näinä aikoina suurin osa lomasta vietetään kotona. Kyllähän se tuntuu, kun tietokonetta ei ole pakko avata.

Viikko 14/2020

Miten tässä näin kävi?

Suomi putosi poikkeustilaan yllättävän nopeasti. Ehkä kansalaiset olivat siihen jo henkisesti valmistautuneita, olihan koko viime syksy puhuttu ilmastonmuutoksesta ja sen tuomista suurista muutoksista. Mutta silti. Miltei koko maan on seisahtunut. Avainalat ovat töissä. Kaupan myyjät etulinjassa, sillä kaikkienhan pitää käydä kaupassa.

Kohta perheille muodostuvat uudet rutiinit. Ihminen on kumma otus. Kohta oma arkipäivä on arkipäiväistä, oli se sitten kuinka poikkeuksellista tahansa.

Viikko 11/2020

Vankkoja vaikutuksia

Koronavirus ei jäänytkään paikalliseksi epidemiaksi. Halvat lentoyhteydet vievät halvalla myös viruksia. Ympäri Eurooppaa ja globaalisti perutaan yleisötapahtumia. Pörssikurssit ovat sukeltaneet viidenneksen, öljyn hinta samoin. Kohta vaikutukset alkavat näkyä työllisyydessä, mutta myös päästöissä. Viime syksynä vaadittiin nopeita ilmastotekoja. Nyt niitä tulee käytännössä, mutta mitkä ovat seuraukset?

Viikko 9/2020

Ilmastotekoja

Nuoriso on vaatinut nopeita ilmastotekoja. Hallitukset miettivät, kokoustavat ja hakevat kompromisseja. Sitten koronavirus alkaa levitä Kiinassa. Kokonainen maakunta laitetaan karanteeniin, kaupunkien kadut tyhjenevät. Virus löytää tiensä Eurooppaan, jossa otetaan karanteenit käyttöön ja perutaan yleisötilaisuuksia. Kun liikenne ja tehtaat seisahtuvat, myös päästöt pienenevät. Ehkä joskus näemme tilastoja, miten tämä ”nopea ilmastoteko” vaikutti. Se on selvä, että viruksella on suora vaikutus talouteen ja talous vaikuttaa ilmastoon.

Viikko 6/2020

Koulusta kuuluu

Uusi koulu, uusi opetussuunnitelma. Koulusta käydään kovasti keskustelua. Keskustellaan opetussuunnitelmasta, työympäristöstä, itseohjautuvuudesta. Yhteiskunnallisessa keskustelussa aina joku keksii, että ”tätä pitäisi opettaa koulussa…”, oli se sitten taloutta tai kierrätystä.
Jotain ainetta on liian vähän, jotain liikaa. Lukion puolelta olen kuullut, että yleistiedon taso on romahtanut. Kun silppuna opetetaan, niin silppuvastauksia saa.
Jos edesmenneestä Jörn Donnerista jotain pitäisi muistaa, se voisi olla hänen käyttämänsä kirjakaupan mainoslause: Lukeminen kannattaa aina.

Viikko 49/2019

Touhua muksuille

Tokihan lapset vielä liikkuvat. Ainakin omissa sporttisisäliikuntapuistoissaan. Niissä on trampoliinia, kiipeilyä, futistutkaa sun muuta. On syntymäpäivävastaanottoa, karkkitarjoilua ja touhua monenmoista. Mutta, mutta. Voisiko ne paikat rakentaa niin, että niissä olisi kunnolliset valot ja ääntä vaimentavat seinät. Innostuneet lapset huutavat, huutavat mennessään sisään, huutavat touhutessaan ja huutavat mennessään ulos. Ainakin tälläiselle huonokuuloiselle paikka saa pään pyörälle, vaikka ei tekisi muuta kuin istuisi aulassa lasta odottamassa.

Viikko 45/2019

Viikot kuluvat

Lapsiperhe-elämää kutsutaan ruuhkavuosiksi. Katson eteisen mattoa ja mietin, että tuo pitäisi pestä. On marraskuu, ja matonpesupaikka on suljettu. Ehkä siis ensi kesänä. Talvirenkaat on vaihdettu autoihin, mutta terassilla grilli nököttää kuin odottaen makkaransyöjiä. Siispä grilli varastoon. Lehdet ovat pudonneet puista, vaikka juurihan minun piti kuvata syksyn ruskaa. Marraskuu ja joulukarkit ovat olleet kaupoissa jo viikkoja. Ruuhkavuosina huominen oli jo eilen.

Viikko 36/2019

Venetsialaisia

Ja sitten tuli syyskuu. Sitä ennen, elokuun viimeisenä lauantaina vietettiin venetsialaisia näilläkin seuduilla. Tai ainakin ammuttiin ilotulitteita. Rannikollehan täältä on matkaa yli 40 kilometriä. Eikä täällä ole juuri ollenkaan kesämökkejäkään. Rautakaupan edessä näkyi olevan kyltti ”ilotulitteita”. Kasvattaahan sekin vähän liikevaihtoa, vaikka nyt ei paukutellakaan kuten uutenavuotena.
Voihan kesäkauden ajatella päättyneen, vaikka koulut alkoivat jo kolme viikkoa sitten ja mökeillä käydään vielä pitkälle syyskuuta. Lauantaiksi sattui vielä hellepäiväkin.
Mutta niin tai näin, Pohjanmaan rannikkoseutujen tapa on siis saapunut tännekin.

Viikko 34/2019

Koulukeskustelua

Koulusta on helppo keskustella, ovathan käytännössä kaikki käyneet koulua. Viime aikoina esille on noussut uusi opetussuunnitelma, itseohjautuvuus ja ilmiöoppiminen. Kannattajien mielestä se opettaa itsenäiseen tiedonhakuun. Kritiikkiö on tullut siitä, että lapset eivät ole oikealla tavalla itseohjautuvia. Yleensä valitaan ne helpoimmat vaihtoehdot. Sitten on niitä, jotka tarvitsevat opettajan läsnäoloa ja perinteistä opetusta. Fiksut pärjäävät aina, mutta entäpä ne muut.

Mutta mitä, miten ja mitä varten pitäisi oppia? Sanotaanhan, että netistä löytyy kaikki, miksi pitäisi oppia. Ehkäpä siksi, että talokin vaatii perustuksen. Jotain vankaa, jonka päälle rakentaa. Ei kai voi olla niin, että Suomessa olisi opetettu aivan väärin viimeiset 150 vuotta. Siihen nähden lopputulos olisi hämmästyttävän hyvä.

Viikko 26/2019

Jo alkoi päivä lyhenemään

Kesäpäivänseisauksen jälkeen vanhoilla ihmisillä on tapana huokaista, että nyt se päivä alkaa lyhenemään. Tottahan se on, vaikka joidenkin mielestä huomautus on masentava. Mutta iäkkään ihmisen mielestä vuodet kuluvat nopeasti. Vasta juurihan tuotiin kaupasta viimeiset ostokset joulupöytään ja nyt jo haetaan t-paita päällä uusia perunoita juhannusta varten. Aika rientää kuin hirvi, kuten Kaurismäen elokuvassa sanotaan.
Samalla selviää, miksi lapsuuden kesät tuntuivat pitkiltä ja aurinkoisilta. Kun asioita koetaan ensimmäisen kerran, jää tunne vahvana mieleen. Seuraava kerta on jo vanhan toistoa. Siitä seuraava jo rutiinia.
Mutta nautitaan nyt kesästä. Kun sellainen kerta on.

Viikko 17/2019

Pulinat pois

Kansa on puhunut, pulinat pois. Niin tokaisi Johannes Virolainen puoluekokouksen äänestyksen jälkeen. Vaalin tuloksesta ei ole valitusoikeutta kuin vasta seuraavassa vaalissa ja silloinkin äänestäjät päättävät.

Odotetut eduskuntavaalit tulivat ja menivät. Gallupit ennustivat trendejä, jotka myös toteutuivat. Samalla huomattiin, että jos vaaleihin haetaan jotain teemaa, se ei välttämättä tuokaan ääniä omalle puolueelle, vaan suosio sataa kilpailijan laariin. Mikä olikaan se vanha myyntimiehen ohje: Älä koskaan mainitse äläkä moiti kilpailijan tuotetta, sillä saatat joutua myymään sitä ensi viikolla.

Viikko 14/2019

Byrokratian rattaissa

Suomessa työttömille on puuhattu aktiivisesti aktiivimallia. Yleensä ne puuhaavat, jotka eivät sitä itse joudu toteuttamaan. Englantilaisen Ken Loachin elokuva I, Daniel Blake kertoo kuin dokumentti, miten kuuskymppisen brittimiehen käy, kun hän joutuu välitilaan. Sairaseläkkeelle ei pääse, vaikka lääkäri kieltää työnteon sydänvian vuoksi. Jotta selviäisi eteenpäin ja saisi edes jotain tukea, pitäisi osata käyttää nettiä, päivystää puhelinta ja hakea aktiivisesti – ja todistettavasti – töitä 35 tuntia viikossa. Lopulta näyttää siltä, että järjestelmän tehtävänä ei ole tukea, vaan pikemminkin väsyttää tukea tarvitsevat pois jonoista. Entä miten Suomessa?

Viikko 13/2019

Vaalikampanjointia

Vaalikampanjat ovat ajallisesti lyhentyneet. Kun tämän kuulee kampanjoivan ministerin suusta, niin uskottava se on. Tai sitten kampanjat ovat siirtyneet someen ja ovat täsmäkampanjoita. Jos olet somessa tykännyt vaikkapa jostain autosivustosta, saat ehdokkaalta viestejä, joissa on aiheena auto. Näinhän muukin somemainonta toimii. Ongelma on vain siinä, että some vahvistaa jo olemassaolevia asenteita ja mielenkiinnon kohteita. Kysymys kuuluukin, milloin ja missä iässä jostain aiheesta kiinnostuu. Ja osaako kiinnostua mistään muusta, jos muut aiheet eivät edes pääse somevirtaan. Sitä voisi näinä päivinä kysyä vaikkapa briteiltä.

Viikko 11/2019

Mahdollisuuksien taitoa

Politiikkaa on sanottu mahdollisuuksien taiteeksi tai taitamiseksi. Yllättävätkin tempaukset ovat sallittuja. Pääministerin ja samalla hallituksen ero pysäytti politiikan tarkkailijat puoleksi päiväksi. Sitten alkoivat analyysit. Oliko kyse suoraselkäisestä toimenpiteestä vai vaalitaktikoinnista? Yksi kuitenkin on varma. Sote-ratkaisu ei syntynyt tälläkään vaalikaudella. Eikä edellisellä. Äänestäjät voivat kohta kysyä, miksi ei synny.

Viikko 5/2019

Mistä ja miten keskustellaan?

Kylläpä aika rientää. Viikon kittanoista on tullut kuukauden kittanoita, tai paremminkin kahden kuukauden. Vastahan joulukuusi tuotiin tupaan ja nyt, kuusi viikkoa myöhemmin se pitäisi muistaa kantaa ulos.

Alkutalven keskusteluissa ovat olleet esillä Oulun tapahtumat. Keskusteluissa on ollut yksi huomattava piirre. Tapahtumien kautta milteinpä jokainen on päässyt perustelemaan omaan maailmankuvaansa ja näkökulmaansa. On keskusteltu, onko kyse kulttuurieroista vai sukupuolien välisistä eroista, on keskusteltu tilastoista, on muistutettu, että kyllä kantaväestökin tekee rikoksia, on väitelty seuraavien eduskuntavaalien teemoista ja moitittu paniikissa olevaa mediaa. Mutta yksi näkökulma tuntuu taas kerran unohtuneen: uhrin näkökulma.

Viikko 43/2018

Kuumana käydään

Mikäli somekeskusteluja on uskominen, niin tänä syksynä kuplien seinät ovat paksuuntuneet, keskustelu käy kuumana eikä yhteisymmärrystä löydy. Kertonee siitä, että vaalit ovat puolen vuoden päästä. Ja siitä, että talouden nousukausi ei korjannutkaan epävarmuutta eikä ilmeisesti tuonut tulevaisuudenuskoa. Eri puolien perustelut ovat yllättävän samat: hyvinvointiyhteiskunta tai hyvinvointivaltio pitää pelastaa. Toisten mielestä se pelastuu leikkauksin, toisten mielestä panostuksin. Samalla heitellään ilmaan iskulauseita, kuten että lakoilla viedään leipä lasten suusta. Tilastojen mukaan Suomessa on vähävaraisia perheitä sekä perheitä, joissa lasten aterian perustana on kouluruokailu, kuitenkin samaan aikaan 40 prosenttia lapsista ei syö kouluruokaansa. Se, että leipä lähtee lasten suusta, olisi hyvä olla mielessä muutenkin kuin lakkoviikon maanantaina ja tiistaina.

Viikko 37/2018

Kiusaamisen monet muodot

Viime aikoina on keskusteltu koulukiusaamisesta. Tai paremminkin kiusaamisen nimissä tehdystä rahankeräyksestä. On osoittautunut, että koulukiusaamisen estämisellä kaupattava lehti on vedättänyt niin työntekijöitään, verottajaa kuin myös lahjoituksen antajia. Hieman hämmästyttää, että samalla konseptilla rahaa on kerätty jo vuosikymmeniä.

Koulukiusaamista yritetään estää myös sillä, että kouluilla käy tubettajia, urheilijoita, motoristeja ja tv-julkkiksia kertomassa kiusaamisesta. Kiusaamisen syyt ovat kuitenkin moninaiset. Joku haluaa nostaa omaa asemaansa ryhmässä. Pelastakaan lapset ry:n kyselyn mukaan köyhien perheiden lapsia kiusataan enemmän kuin varakkaiden perheiden lapsia. Sitten on kiusaajia, jotka ovat yksinkertaisesti sanoen kusipäitä. Olisiko aika puhua kiusaamisen sijaan pahoinpitelystä ja antaa seuraamukset sen mukaisesti.

Viikko 33/2018

Super EM

Voiko urheilusta olla ylitarjontaa? Kun tv näyttää monien lajien euroopanmestaruuskilpailuja aamusta puoleen yöhön saakka, niin intohimoisinkin urheilun ystävä saa ähkyn. Liika on liikaa.

Suomen menestystä ja menestymättömyyttä on kisojen jälkitunnelmissa ihmetelty. Tai onko siinä ihmettelemistä? Yleisurheilun harrastajamäärät ovat mitä ovat. Pienempien juniorien sarjoissa on vielä kymmeniä osanottajia, mutta kun ikää tulee 14 vuotta, harrastajamäärät putoavat selvästi. Ikuisten sarjoissa harrastajia vielä vähemmän. Suomen menestys oli niin hyvä kuin se tällä järjestelmällä voi olla.

Entä Ruotsin ja Norjan ihmeteinit, jotka sensaatiomaisesti saavat mitaleja. He tulevat urheiluperheistä. Teinit ovat eläneet kuin ammattilaiset jo pienestä pitäen. Mitalit tulivat, mutta jään kysymään, mikä mahtaa olla niiden hinta, kun ura joskus päättyy ja arki alkaa. Sen aika näyttää.

Viikko 27/2018

Jalkapallo yhdistää

Jalkapallon MM-kisat näyttävät kiinnostavan suomalaisiakin. TV:n katsojatilastojen mukaan otteluilla on ollut keskimäärin puoli miljoonaa katsojaa. Se on hyvä määrä näinä aikoina.

Jos Suomi olisi mukana, kiinnostus olisi vieläkin suurempaa. Suomi ei taida pelata vielä muutamaan vuoteen missään lopputurnauksessa, sillä jalkapallo vaatii ajattelua ja jalkapallokulttuurin omaksumista. Siis sitä, että pelistä puhutaan ja otteluita analysoidaan aamukahvipöydissä ja työpaikoilla. Vaan mistäpä sen tietää. Ehkäpä alkava Kansojen liiga muuttaa tuonkin tilanteen.

Viikko 20/2018

Ohikeskustelua

Ylen toimittajat saivat mielestään hyvän idean. Laitetaan kansanedustaja Susanna Koski ja pitkäaikaistyötön Anna-Maija Tikkanen keskustelemaan köyhyydestä ja työttömyydestä. Ajatuksena oli ilmeisesti löytää ideoita työttömyyden ja köyhyyden vähentämiseen. Muuten hyvä idea, paitsi, että totuus ei aina löydy ääripäiden keskeltä. Tässä tapauksessa Koski korostaa yksikönvapautta ja kammoaa holhoavaa yhteiskuntaa. Tikkanen puolestaan elää tuilla.

Koko juttuidean ongelma oli se, että saman pöydän ääreen valittiin kaksi ihmistä, joiden maailmat ja elämäntilanteet eivät kohtaa oikeastaan millään tasolla. Kansanedustaja kuuluu Suomessa eliittiin. Pitkäaikaistyötön on eliitistä kaukana. He voivat olla samalla torilla samaan aikaan, mutta heidän polkunsa ei kohtaa. Kaivon reunalla kurkkiva ei voi tietää, mitä kaivoon pudonnut ajattelee. Lopulta sanat ja käsitteet alkavat tarkoittaa heille eri asioita. Keskustelua syntyy, mutta toisen ohi.

Viikko 14/2018

Urheiluakatemiaa

Terveisiä Vuokatista. Olimme siellä koko perhe. Lapset leirikoulussa ja me vanhemmat leirikoulun vapaaehtoisina aikuisina.

Majoitus oli Vuokatin Urheiluopiston hotellissa. Paikka on ilmeisen hyvä, sillä siellä asusteli myös Kiinan maajoukkueen urheilijoita. Suomalaisten urheilumenestyksen ei pitäisi olla ainakaan harjoitteluolosuhteista kiinni. Vuokatissakin on uimahalli, jäähalli, laskettelurinteet, hiihtoputki, hiihtolatuja, urheilulukiota, urheiluakatemiaa, alan koulutusta ja tutkimusta. Vaikka en olekaan vähääkään urheilullinen (Pirkan hiihdot, pyöräilyt ja hölkät jäivät 90-luvulle), niin mieleeni tuli, että Vuokatissahan voisi olla mukava opiskella. Siellähän se Kulta-Iivokin asui kuusi vuotta.

Viikko 9/2018

Viikko kusitolppana

Teemu Laajasalo, Lauri Törhönen, Suvi Linden, Brother Christmas, Panu Rajala. Mitä yhteistä heillä on? Ainakin se, että kukin heistä on ollut viikon verran niin sanottu kohu-uutinen niin iltapäivälehdissä, päivälehdissä kuin aikakauslehdissäkin sekä somessa. Teemu Laajasalo on jo ehtinyt toiselle kierrokselle, kun Helsingin seurakuntayhtymä tutkitutti puolueettomalla tilintarkastajalla seurakuntayhtymän työntekijöiden luottokorttilaskut. Laajasalon kohdalla löytyi kaksi liian kallista majoitusta, mutta nekin majoitukset liittyivät työtehtäviin. Arvatenkin tutkinta jatkuu. Mutta niin tai näin, Laajasalon maine ”tuhlaripiispana” on ja pysyy. Mediatuomioistuin on puhunut.

Viikko 5/2018

Aika rientää

Aika rientää kuin hirvi, kuten eräässä Kaurismäen (varmaan Akin) elokuvassa sanotaan. Joulu meni, uusivuosi alkoi, presidentinvaalit tulivat ja menivät. Tulos oli ennustettu, ja voittajan osalta vieläkin sitä parempi. Vaalikamppailu oli laimea. Natosta ei saanut selvää, eikä Lennu-koiraakaan näkynyt.

Viime viikkoina muutama perinteinen yritys on lopettanut toimintansa. Perinteinen tarkoittaa tässä tapauksessa, että toisella yrityksellä oli ikää 52 vuotta ja toisella noin 40 vuotta. Perheyrityksiä kumpikin. Ajat ja asiakaskäyttäytyminen ovat muuttuneet. Tavaroita ostetaan netistä, tai sitten ostoksille mennään kauppakeskuksiin. Matkalla tankataan auto kylmäasemalla. Lopputulos on kuitenkin se, että liike, joka ”on aina ollut”, lopettaakin toimintansa. Näin toimii markkinatalous. Jos palvelua ei käytetä, se ei kannata. Suljetun oven takana on turha ihmetellä, miksi näin kävi.

Viikko 48/2017

Tuttu Tuntematon

Aku Louhimiehen Tuntematon sotilas kerää katsojia. Elokuva on voittanut jo palkintojakin ulkomailla. Tuntematon kiinnostaa, vaikka Väinö Linnan romaanista on julkaistu kaksi versiota, elokuvia on kolme, kuunnelmia kaksi, oopperoita yksi ja näytelmäversioitakin lukuisia. Kirjan henkilöhahmoille on etsitty ja löydetty esikuvia. Linnan romaani on kuitenkin itsenäinen ja mietitty teos. Kirjassa hyvät tyypit, kuten Hietanen ja Koskela kaatuvat. Oikeassa elämässä heidän esikuvansa jäivät henkiin. Inhokki Lammio etenee urallaan majuriksi saakka.Voikin miettiä, miksi suomalaisten suosikkitarinassa kuljetaan kohti väistämätöntä loppua ja miksi kirjan hahmoja pidetään työelämäoppaiden esikuvina. Enää puuttuisi, että joku kirjoittaisi version nimeltään Tuntematon Nokia.

Viikko 40/2017

Mullinmallin

Suomalaiset ennustavat maan talouden ja oman taloutensa nousua. Pieniä viestejä kuuluu sieltä täältä. Yhdistyksien jäsenmaksuja taas maksetaan, lehtiä tilataan, tehdään ostoksia. Mutta monissa kahvipöytäkeskusteluissa samalla huokaistaan: Kunhan maailmalla pysyisi rauhallisena. Euroopassa onkin turbulenssia. Samaan aikaan, kun puhutaan tiiviimmästä EU:sta, äänestetään Kataloniassa itsenäisyydestä ja Britannia käy omia eroneuvottelujaan. Mielenkiintoisesti aatteiden heilurit liikkuvat eri suuntiin. Tavoitteena on kaiketi hallita elämäksi kutsuttua kaaosta. Mutta voiko sitä hallita?

Viikko 37/2017

Uutissyksyn sulattelua

Alkanut syksy hiljensi kittanat vähäksi aikaa, sillä monet huonot uutiset niin kotimaasta kuin ulkomailtakin vaativat sulattelua ja etäisyyttä, sen hahmottamista, mitä oikein tapahtui ja miksi. Esimerkiksi mikä kansainvälisessä diplomatiassa on muuttunut niin, että Pohjois-Korea uhittelee ohjuksillaan ja miksi Itämeren alueella järjestetään suuria sotaharjoituksia. Onko kyseessä se, että Yhdysvaltain suurieleistä presidenttiä ei oteta tosissaan, twiittaaminen kun on eri asia kuin todelliset toimet. Suomessa puhutaan talouden nousukaudesta, mutta missä se oikeasti näkyy, voisi kysyä. Onko oma työpaikka varmempi ja tuleeko palkkapäivänä enemmän käyttövaroja?
Elämme mielenkiintoisia aikoja.

Viikko 27/2017

Kesäruuhkaa

Suomen kesä. Tuo kiihkeä viisiviikkoinen aika juhannuksesta elokuun alkuun. Siihen mahtuu festariviikonloppuja, jolloin maassa liikkuu satoja tuhansia festarivieraita. Maa on kuin muurahaispesä, johon on astuttu saappaalla. Täynnä kuhinaa. Sitten, kuin äkkijarrutuksena kesätapahtumat loppuvat elokuussa. Koulut alkavat. Nyt on siis aika käydä tapahtumassa, jos sellainen on mielessä. Ihan piipahtaminen torikahvilassakin riittää.

Viikko 22/2017

Jo joutui

Jo joutui armas aika, kuten Suvivirressä veisataan. Tämä talvi meni kouluissa uuden opetussuunnitelman mukaisesti. Se toi mukanaan ilmiöoppimisen. Se tarkoittaa sitä, että samaa ilmiötä lähestytään eri oppiaineiden kautta kokonaisuutena. No, hyvä, että lähestytään, sillä onhan jo kuultu väitteitä, että koulussa on turha opettaa mitään, koska kaikki tieto löytyy netistä. Onhan se niinkin. Mutta se on eri asia, mitä tietoa sieltä löytyy, kenen valikoimaa ja millä mielellä. Otetaan nyt vaikka tämä palsta. Ei tämän perusteella kannattaisi kokeisiin vastailla. Jaa, mutta pidetääkös enää kokeita. Suuntahan on kohti sanallista arvostelua.

Viikko 19/2017

Lätkähuumaa

Kevät ja jääkiekon MM-kisat. Yksi tappio ja jo heti median nuoret kolumnistit kirjoittavat fiaskosta. Tässäkin ikä tuo viisautta. Vuoden 1983 kisat ne vasta mielenkiintoiset olivatkin. Suomi hävisi kaksi kertaa Itä-Saksalla. Maalle, jonka mestaruussarjassa pelasi vain kaksi joukkuetta. Suomi oli jo pudota B-sarjaan, mutta viimeisen ottelun viime hetken tuurimaali piti Suomen A-sarjassa. Suomi ei ollut liikkeellä millään SM-liigajoukkueella, vaan porukassa oli NHL-pelureitakin, joko paluumuuttajia, liigassa pelaavia sekä sinne kohta siirtyviä. Mutta minkäs teet, kun kisakaupungissa on muutakin houkuttelevaa kuin kaukalo.

Viikko 16/2017

Missä mennään?

Olikos se Kummelissa, jossa oli tietokisaparodia Missä mennään? Viime viikojen Suomesta voisi kysyä samaa. Iltapäivälehdet nostavat tietenkin esille niitä helpoimpia kysymyksiä, maahanmuuttoa ja kirkon työntekijöiden toimia, mutta samalla voisi pysähtyä miettimään, mitä maassa tapahtuu rakenteellisella tasolla. Sote- ja maakuntaratkaisut tietenkin muuttavat rakenteita, mutta entäpä se, että viime vuonna syntyi 52 814 lasta. Vielä 1990-luvulla vuosittain syntyi yli 60 000 lasta. Kun kunnat miettivät esimerkiksi uusien koulujen rakentamista, niin voi olla, että vuosikymmenen päästä mietitään, mistä niihin saadaan oppilaita.

Viikko 14/2017

Vaalihuumaa

Kuntavaalien ennakkoäänestys on menossa, mutta onko ilmassa vaalihuumaa? Eipä juuri. Ei, vaikka kunnissa päätetään arkipäivän asioista. Ja siksi puolueiden sisälläkin menevät mielipiteet ristiin, jos kyseessä on esimerkiksi kouluverkon karsinta, kirjaston aukioloajat tai päivähoitoryhmät. Kuntavaalissa ääni menee ehdokkaalle ja vasta sitten mietitään puoluetta. Ja mitä ehdokkaat lupaavat? Kulukuria, palveluja ja kunnan tasapuolista kehittämistä. Lupasivat muuten edellisissäkin vaaleissa. Ja kuinkas kävi.

Viikko 13/2017

Maisema on sielussa

Ei kotini ovi ees narahtunut, poika kun maailmalle lähti, lauloi Tapsa Rautavaarakin aikoinaan. Kun lapsuudenkoti on myyty ja avaimet luovutettu, jääkö koti oikeasti vai jääkö koti elämään muistoissa. Se elää muistoissa, ehkä erilaisena kuin koti oli oikeasti, mutta se elää. Uusien asukkaiden myötä talo saa uuden elämän. Uusia muistoja.

Viikko 12/2017

Vaalikuumetta

Vaalikuume lämpenee. Paitsi, että ei lämpene. Kuntavaalit eivät tunnu innostavan äänestäjäkuntaa. Ei, vaikka asialistoilla olisi kouluasioita, tieasioita, päivähoitopaikkojen rakentamisia ja jos vaikka mitä. Sotesta keskustellaan, vaikka sote-asiat siirtyvät kunnilta maakunnille. Näillä näkymin. Ja sitten joskus.

Minulla on laimeuteen teoria. Paikalliset asiat eivät näy valtakunnallisesti. Paitsi tietenkin Guggenheim näkyi, vaikka sekin oli vain helsinkiläisten asia. Ja kun paikalliset asiat käsitellään somessa moneen kertaan, niin ehkäpä siksi kukaan ei vaivaudu enää äänestämään.

Viikko 9/2017

Urheilujuhlan tuntua

Lahden MM-kisat tuntuvat yhä kiinnostavan suomalaisia vuoden 2001 dopinskandaalista huolimatta. Vaiko peräti siksi. Liittyyhän hiihtoon vauhtia ja vaarallisia tilanteita ladulla ja varsinkin ladun ulkopuolella.Tai ehkä suomalaiset ovat viimeinkin oppineet nauttimaan urheilukansanjuhlasta. Pääasia on, että kannustetaan. Se on sitten bonusta, jos joku vielä saa mitalit siihen päälle.
Hyvä, Suomi!

Viikko 5/2017

Mitä se oikein meinaa?

Maailmalla on jo toista viikkoa ihmetelty, mitä erään suuren valtion vastavalittu presidentti oikein tarkoittaa toimillaan. On totuttu siihen, että vaalilupaukset ovat vain lupauksia ja tavoitteita. Nyt näyttää siltä, että presidentti avustajineen yrittää oikeasti toteuttaa lupauksensa. Mitä tästä voi seurata? Jos Yhdysvallat alkaa oikeasti eristäytyä jopa konkreettisen muurin taakse, sille voi käydä kuten Kiinalle aikoinaan. Kiina eristäytyi, nautti omasta erinomaisuudestaan — ja taantui. Vasta kun Kiina avasi ovensa kansainvälisille markkinoille, se alkoi kehittyä niin teknisesti kuin taloudellisestikin. Katsotaanpa, miten nyt käy.

Viikko 3/2017

Valta vaihtuu

Tällä viikolla valta vaihtuu USA:ssa. Tulevan presidentin twiitteihin on suhtauduttu ihmettelevästi. Onko se tosissaan ja mitä se oikein tarkoittaa? Yksi kysymys tietenkin on, että kuka siellä oikeasti twiittailee. Eurooppalaisille sanomalehdille annettu haastattelu selvensi tilannetta. Tulevan presidentin mielestä EU:sta voi ja on syytäkin erota, Naton jäsenmaksusta ei enää luisteta ja Saksan autoteollisuus saa olla varpaillaan.

Suomessa on pitkään puhuttu Nato-optiosta. Se taitaakin kohta tarkoittaa sitä, että jos Nato on ylipäätään olemassa.

Viikko 2/2017

Juhlavuotta 2

Suomen juhlavuosi alkaa pikkuhiljaa saada lisää kierroksia. Posti aikoo kerätä mittavan onnitteluadressin, joka luovutetaan tasavallan presidentille itsenäisyyspäivänä. Posti on kyllä saanut sen verran rankasti ”lunta tupaan” viime aikoina, että olisiko pikkuhiljaa aika keskittyä siihen ydintoimintaan eli postin jakeluun.

Samaan aikaan toisaalla eräs ministeri on yhtiöittämässä liikenneverkkoa. Tuota noin. Kun Suomen teitä on jo usean sadan vuoden ajan rakennettu verovaroin tai velvollisuuksin, niin ei kai noin isoa päätöstä voi tehdä yhden hallituksen omalla enemmistöpäätöksellä. Luonnollisia monopoleja on Suomessa myyty aikaisemminkin. Yleensä seurauksena ovat hinnankorotukset. Sähkön jakeluverkko ensimmäisenä esimerkkinä.

Viikko 1/2017

Juhlavuotta

Se on sitten itsenäisen Suomen juhlavuosi. Tosin jotkut ovat sitä mieltä, kyllähän jo autonomista Suomea voisi pitää itsenäisenä toimijana. Ja kun samaan aikaan esimerkiksi Uusikaupunki viettää 400-vuotisjuhliaan, niin onhan täällä asuttu ja eletty jo vuosisatoja.

Itsenäisen Suomen paras saavutus on Suomen idean keksiminen ja sen jalostaminen. Siinähän kansakoulut olivat ratkaisevassa asemassa. Suomi ei syntynyt, Suomi tehtiin. Nyt tuo idea pitää päivittää nykyaikaan. Onkin mielenkiintoista nähdä, miten se juhlavuotena tehdään.

Viikko 48/2016

Musta maa, musta perjantai

Kummasti vaan joulusesongin aloittava alennusmyyntipäivä Black Friday on rantautunut Suomeen. Yhdysvalloissahan se on kiitospäivän jälkeinen päivä eli marraskuun neljännen torstain jälkeinen perjantai. Päivälle on siis Yhdysvalloissa selvä syy. Suomessa päivä osuu melko usein kaupunkien joulunavauksien aikaan. Suomessa koko kansan alennusmyyntipäivä voisi olla hieman myöhemmin. Veronpalautukset nimittäin tulevat yleensä joulukuun alussa. Päivälle vain pitäisi keksiä sopiva nimi. Miten olisi veronalaisten päivä. Vietetäänhän meillä venetsialaisiakin.

Viikko 45/2016

Suomi muutoksessa

Suomi on muutoksessa, tai ainakin siltä tuntuu. Sote-uudistuksesta on puhuttu niin paljon, että tavallista kansalaista asia alkaa varmaan jo kyllästyttää. Varsinkin, kun vieläkään ei ole selvää, että mitä se valinnanvapaus käytännössä tarkoittaa. Alkoholilainsäädäntö on muuttumassa, uusi eläkejärjestelmä astuu voimaan ensi vuonna ja pienten lasten vanhempainvapaasta kinastellaan, että tuhoaako kotiäitiys naisten ura- ja palkkatoiveet. Kouluissa uusi opetussuunnitelma otettiin tänä syksynä käyttöön.

Uutta on siis koko ajan tulossa. Mutta sanottiinhan jo Aleksis Kiven Nummisuutareissakin 1860-luvulla, että niin maailma muuttuu, Eskoni. Ja silloin tarkoitettiin vain Esko varttumista mieheksi ja pieneksi käynyttä hännystakkia.

Viikko 43/2016

Viisi ja puoli miljoonaa

Suomalaisia on nyt sitten 5,5 miljoonaa tuoreimman tilaston mukaan. Kun kävin kansakoulua, oli suomalaisia 4,5 miljoonaa. Väkiluku on siis kasvanut, vaikka 1970-luvulla Ruotsiin muutto oli vilkasta. Nyt väestönkasvua edesauttaa maahanmuutto.

Ikäluokat ovat pienentyneet, ja nyt keskustellaan, miten eläkkeet maksetaan tulevaisuudessa. Eläkerahastoissa on noin 30.000 euroa suomalaista kohden, mutta rahathan eivät ole korvamerkittyjä. Nuorempi sukupolvi maksaa vanhemman eläkkeet. Niin järjestelmä on rakennettu. Ehkäpä en vielä sittenkään ota selvää, että mikä on osittain varhennettu vanhuuseläke, vaikka sille voisikin siirtyä jo 61-vuotiaana. Jos voi.

Viikko 40/2016

Suoria puheita

Entisen tasavallan presidentin, nykyisin pelkän presidentin keskustelukirja on herättänyt vallasväessä hämmennystä. Siinä kun sanotaan suoraan asioita, jotka kaikki jo tietävät. Siis tietenkin itänaapuri käyttää tilanteita hyväkseen. Enemmän hämmennystä on herättänyt se, että presidentti suomii entistä poliittista viiteryhmäänsä. Toisaalta henkilö voi saada Nobelin rauhanpalkinnon olematta varsinaisesti pasifisti ja jäsenkirjalla voi nousta virkaurallaan tappiin saakka olematta varsinaisesti puolueen peruskannattaja tai sellaisen kanssa edes samoilla linjoilla.

Viikko 38/2016

Miten meni niinku omasta mielestä?

Some-aikakaudella kohut tulevat ja menevät. Asiat painottuvat helposti vinksalleen, ja viestintä menee kuin Wiion laissa. Yleensä asia ymmärretään väärin. Jari Tervon piti varmaan puhua inkeriläisistä ja uusimmasta kirjastaan valtakunnan päälehden haastattelussa, mutta jostain syystä jutun kärkeen oli laitettu autismi ja siihen liittyvät stereotypiat. Tietenkin autismin kirjon perheissä asiasta pahastuttiin. Elämässä on muutenkin vaikeuksia, eikä siihen oheen kaivattu kyökkipsykologiaa.

Mutta äkkiä kohu oli ohi, ja pian kirjailija poseerasi uutuuskirjansa kanssa. Sen arvosteluissa huomio on kiinnittynyt kirjan kieleen. Inkeriläisten kohtalot toki mainitaan. Mutta tässäkin tapauksessa korostuu se, että kuka sanoo ja miten sanoo, eikä se, mistä sanoo. Ja ihan pienenä kuriositeettina. Tein ensimmäisen juttuni inkeriläisten vaiheista jo markka-aikana, ja ovatpa he olleet romaanienkin aiheina ennen Tervoa. Mieleen tulee esimerkiksi Anitta Kaitajärven Rikotut kuvat (2014).

Viikko 36/2016

Missä he ovat nyt?

Olen viime viikkoina tyhjentänyt lapsuudenkotiani, jonka sain perintönä isältäni. Lähdin sieltä 32 vuotta sitten opiskelemaan. Jo sitä ennen olin varusmiehenä asunut kahdeksan kuukautta kasarmilla. Sen jälkeen meni reilu vuosi töissä kotikunnassani. Opiskeluaikana olin kesätöissä samassa työpaikassa, joten asuin talossa vielä muutaman kesän.

Talo on nyt laitettu myyntiin. Komeroita ja laatikostoja tyhjentäessäni olen löytänyt kymmenittäin minulle lähettyjä kirjeitä ajalta ennen tekstiviestejä ja sähköposteja. Kirjeissä on tarinoita liftausreissuista, keikkamuistoja, bändiarvioita, luottamuksellisia rivejä omista tunnoista ja tunteista. Vaikka ajatuksena oli, että vastaanottaja lukee kirjeen parin päivän päästä, tallentui niihin pysyvämpää ajankuvaa 1970- ja 1980-luvuilta.

Kirjeitä arkistoidessani olen miettinyt: missä kirjeiden kirjoittajat ovat nyt? Vaikka internetistä kuulemma löytyy kaikki, on sieltä mahdotonta löytää ihmistä, joka on vaikkapa avioitunut 1980-luvulla, vaihtanut sukunimensä ja muuttanut muutaman kerran. Sinne jonnekin muistoihini ovat siis jääneet teijat ja aulit, tarinat goottibändeistä ja ulkomaan matkoista. Tai toisin ajatellen, minulle he pysyvät ikuisesti 80-luvulla, nuorina, optimistisina ja elämää täynnä. Toivottavasti kaikille kävi hyvin.

Heittäkää kirjeellä (siis nykyään sähköpostilla). Foto olis kiva yllätys…

Viikko 33/2016

Penkkiurheilijan kesäherkut

Ja sitten taas meni kesä, kuten Pekka Töpöhäntä -kirjan tarina voisi alkaa. Penkkiurheilijalle kesä oli kiireistä aikaa. Oli jalkapalloilun EM-kisat, yleisurheilun EM-kisat ja näinä viikkoina olympiakisat. Suomen menestys kisoissa on jäänyt vaatimattomaksi, mutta asukasmäärään suhteutettuna odotetuksi. Mutta jo nyt on esitetty ajatuksia, että Suomessa pitäisi olla päätoimisia uinti-, nyrkkeily- ynnä muita valmentajia. Kyllä, kyllä, mutta millä rahalla tilanteessa, jossa julkinen sektori on muutenkin säästämässä. Usein perusteluna esitetään se, että menestyvät urheilijat toimivat esikuvina ja innostavat nuoret liikkumaan. Olenkin viime aikoina nähnyt liikkuvia nuoria. Mutta näitä nuoria eivät liikuta esikuvat, vaan pokemonit. Että pitäisiköhän julkisin varoin sittenkin palkata päätoimisia pelintekijöitä.

Viikko 24/2016

Vaihtoruletti

Puolueet ovat pitäneet kokouksiaan ja vaihtaneet johtajiaan. Ennen sanottiin, että puolueen jäsenet ovat lojaaleja istuvalle puheenjohtajalle, mutta ilmeisesti paikallisen sopimisen ajatus on tullut politiikkaankin. Jos ei naama miellytä, niin otetaan uusi. Erään puolueen kohdalla kulunut kaksivuotiskausi on ollut kuin kreikkalaisesta tragediasta. Ensin hurmahenkisesti huudetaan joukolle johtaja, joka kokee hybriksen, voimakkaan ylimielisyyden, hän käy jumalia vastaan ja kohtaa kohtalonsa. Sellaista se on, meine. Se tulee ja vielä nopeammin menee.

Viikko 23/2016

Jo joutui

Sitten tuli taas kesä, kuten Pekka Töpöhännässä tarinat alkavat. Lapset pääsivät kesälaitumille, jos kohta monikaan lapsi ei taida tietää, mikä on laidun. Ensi syksynä otetaan käyttöön uusi opetussuunnitelma, ilmiöoppiminen ja se, että lapset etsivät itse tietoa. Toivottavasti tässä yhteydessä muistetaan, että ilmiöitä on monenlaisia ja että tietoakin on oikeaa ja väärää. Mutta sitä ennen on kesäloma ja sen ilmiöt.

Viikko 21/2016

Urheilua ja tunteita

Miten erilaisilta viikonlopun urheilusuoritukset tuntuvatkaan. Jääkiekon MM-finaali oli antikliimaksi, kun joukkueelle sattui turnauksen huonoin peli. Ei torijuhlia, ei tilauskoneella kotiin, ei lehdistötilaisuutta. Median etukäteishehkutukset kultamitalista ja voittamaan oppineista suomalaisista menivät saman tien vanhoiksi. Sen sijaan EM-uintien kaksi pronssimitalia tuntuvat voitoilta. Ja entäs sitten suomalaisen saama olympiapaikka pöytätenniksessä. Jonkun tilaston mukaan pöytätennis on maailman harrastetuin palloilulaji, ja kun kiinalaiset ovat siinä vahvoilla, niin harrastajia on miljoonittain. Joten käviköhän nyt niin, että viikonlopun kovin urheilusaavutus sai ne pienimmät otsikot.

Viikko 15/2016

Uusi sivistys

Koulutus on kovasti muuttumassa tai ainakin sitä halutaan muuttaa. Puhutaan uudesta sivistyksestä, digiloikasta ja uudesta koulusta. Siinä missä vanha koulu jakoi lapsille olemassa olevaa tietoa, pitäisi uuden koulun valmistaa oppilaita, jotka luovat tietoa, ja apuna ovat tietenkin digihärpäkkeet. Niinpä niin. Jotenkin tulee mieleen 1970-luvun uusi matematiikka eli joukko-oppi. Muuten mukavaa ja visuaalista oppimista, paitsi että ihan tavalliset laskut eivät tainneet oikein onnistua. Väittävät toki, että joukko-oppi opetti tietokoneammattilaisia ohjelmoinnissa, sitten parikymmentä vuotta myöhemmin.

Mutta aika vaikea uskoa, mitä uutta tietoa siitä syntyy, kun kasiluokkalaiset googlaavat wikipedian artikkelin ja tekevät siitä pp-dioja. Eikös siinäkin nojauduta vanhaan tietoon. Tai sitten he päätyvät nettisivulle, jossa on niin sanottua valetietoa ja tekevät siitä esityksensä. Ehkäpä jälleen kerran tavoitteet ja todellisuus eivät oikein kohtaa.

Viikko 11/2016

Someraivoa

Mediakonsultit neuvovat yrityksiä ja poliitikkoja olemaan aktiivisia somessa. Miksi, voisi kysyä, sillä somessa hyvät aikeet voivat päätyä someraivon kohteeksi, ainakin, jos uskoo iltapäivälehtiä. Poliisin Kuuden euron pitsa -kampanja sai vastaansa pilkkaa. Jounin kauppa kommentoi erään juontajan salakatselutapausta. Lopputuloksena 300 kiukkuista palautetta. 200 tykkääjää perui tykkäyksensä. Heikki ”Hese” Salmela kommentoi suomalaisten työhaluja. Palaute oli vähemmän mairittelevaa. Opetusministeri Grahn-Laasonen kertoi Twitter-tilillään Suomen tulevaisuuden nojaavan koulutukseen. Samaan aikaan leikataan koulutusmäärärahoja. Pressiklubi-ohjelmassa EVAn johtaja Matti Apunen vitsailikin, että ministerien Twitter-tileihin pitäisi laittaa lapsilukko.

Mitä kaikesta pitäisi ajatella? Some kuin kuin taula ja päivitys on kuin kipinä, jos sanat ja ajatukset eivät osu kohdilleen. Seuraa roihu.

Viikko 10/2016

AY-pomot max viisi kierrosta

Moni tietää sen vitsin maalaisista, jotka ajavat ensimmäistä kertaa elämässään liikenneympyrään. Jos siinä onkin kaksi kaistaa, vaatii taitoa, että osaa ajaa liikenneympyrästä ulos. Siksi vitsin mukaan ennen liikenneympyrää on kyltti ”Maalaiset max kolme kierrosta”.

Hieman sama tunne on yhteiskuntasopimusneuvotteluissa eli kilpailukykyneuvotteluissa. Palkkoja pitäisi alentaa ja työtunteja lisätä. Periaatteessa sellaiseen sopimukseen on viime viikolla päästykin, mutta…Aina sopimusluonnoksesta löytyy sellainen kohta, joka ei sovi kaikille tai sopimusosapuolia on liian vähän. Kansantalouden voisi nähdä kakkuna, josta kukin osapuoli haluaa leikata oman siivunsa. Siitähän nytkin on kyse. Kakkulapiota kierrätetään niin kauan, kunnes kakku on loppu, mutta jollekulle jää vain tyhjä lapio käteen. Parasta tietenkin olisi, että kaikki saisivat osansa kakusta, edes sen verran, että lautanen tulee likaiseksi.

Viikko 9/2016

Kritiikkiä

Lastenelokuva Risto Räppääjä ja Yöhaukka lennähti elokuvateattereihin viime viikolla. Olisiko lastenelokuvista pulaa, sillä elokuva on vetänyt täysiä katsomoita. Kritiikki ei ole Räppääjästä perustanut. Leffa on lytätty. Mutta mikä onkaan kriitikoiden viesti? Onko se se, että älkää menkö katsomaan elokuvaa. Kun elokuvalipun hinnasta noin puolet menee teatterille ja vain noin neljänosa tuotantoyhtiölle, niin olisiko siis parempi, että elokuvateatterit kärsisivät katsojapulasta. Maaseudun pienet teatterit saattaisivat laittaa lapun luukulle, jos katsojia ei ole. No, sehän ei tietenkään ole kriitikoiden murhe, mutta jos ei ole teattereita, niin kannattaako silloin elokuviakaan tehdä. Ja jos ei ole elokuvia, ei niitä kriitikoitakaan tarvita.

Viikko 5/2016

Mä kelaan vaan

On maamme köyhä, siksi jää, tavattiin ennen runoilla baaritiskillä, kun baarimestari kysyi, laitetaanko juomaan jäitä. Ilmeisesti olemme edelleen köyhiä, tai ainakin valtion pitää säästää. Niin sanottujen kelakorvattavien taksien omavastuu matkaa kohden on nykyään 25 euroa. Yksi sairaalareissu maksaa siis vähintään 50 euroa. Vuosittainen matkakatto on 300 euroa, paitsi, että käytännössä siitä pitää ensin tulla Kelan päätös, jonka saaminen kestää. Monelle saattaankin tulla mieleen, josko joku sukulainen tai tuttava heittäisi sairaalareissun parinkympin pensarahoilla ja kanttiinissa tarjotuilla kahveilla, niin säästäisi puolet taksimatkan hinnasta. Ja sehän tietenkin on koko omavastuun korotuksen tarkoituskin.

Viikko 50/2015

Itsenäisyyttä

Mitä itsenäisyyspäivä merkitsee? Onko se Linnan juhlien kättelymaraton ja iltapukujen arviointia. Sitähän se tuntuu olevan, jopa niin, että juhla lähestyy karnevalistista camp-tilaisuutta. Se on 15 sekunnin mahdollisuus julistaa omaa asiaansa, mikä se ikinä onkaan. Mutta mistä se kertoo, että median ja poliitikkojen rummuttaessa taloudellisesti ja henkisesti huonoa aikaamme, Linnan juhlat keräävät ennätysyleisön. Joskus on vaikea ymmärtää omaa aikaansa.

Viikko 49/2015

Puheita ja lukuja

Viikon aikana on puhuttu puheista ja luvuista. Finlandia-palkittu Laura Linstedt piti palkintopuheen, jonka sisältöä moni arvioi vain median otsikoiden perusteella. Puhe lienee ollut sen verran vaikeaselkoinen, että se ymmärrettiin väärin. Niin väärin, että moni pikkukaupungin yrittäjä otti asiakseen loukkaantua ja pahoittaa mielensä, vaikka puheen kärki oli vallan muualla eli veropohjan kaventumisessa, kun pääomia siirtyy veroparatiiseihin. Lisäksi Linstedtia suomittiin siitä, että hän itse on saanut apurahoja, joita väitettiin verovapaiksi ja joiden väitettiin tulleen valtiolta. Itse asiassa hän on maksanut suurelta osin yksityisiltä säätiöiltä saamistaan apurahoista verot sekä eläkemaksut. Ja kun apurahat jakaa apurahakauden kuukausille, tulee niistä 888 euroa kuukaudessa bruttona, ilman niitä summaa vähentäviä veroja ja eläkkeitä.

Toinen puhuja on ollut valtionvarainministeri Stubb, joka eduskunnan täysistunnossa lasketteli lukuja omasta päästään. Tässäkään tapauksessa olennaista eivät ole ne luvut, vaan asia niiden takana. Ymmärtääkö ministeri esittelemästään lakiesityksestä mitään?

Viikko 48/2015

Adventtia

Musta perjantai. Sillä ei onneksi nyt tarkoiteta terroritekoja, vaan Yhdysvalloista Suomeen rantautunutta kauppapäivää. Liikkeet tarjoavat reippaita alennuksia. Ja mikä ettei, onhan jouluun alle kuukausi aikaa, ja lahjakauppa käy. No, käy ja käy, kaupan mielestä liian verkkaasti.

Yhdysvalloissa musta perjantai on heti kiitospäivän jälkeen. Meilläkin toki vietetään kiitosjuhlia, ainakin seurakunnissa, joka järjestävät sadonsiunausjuhlia. Mutta odottavin mielin kohti joulua. Katsotaan, mitä pukki tuo.

Viikko 47/2015

Historian saranakohdissa

Tulevaisuuden historioitsijat piirtänevät neljännesvuosisadan kaaren alkaen Berliinin muurin murtumisesta aina meidän aikaamme, jolloin EU-maat pystyttävät panssiriaitoja rajoilleen ja jolloin Ranska vetosi EU:n turvatakuisiin Pariisin terrori-iskun jälkeen. On kuin 25 vuotta sitten alkanut optimisin kausi olisi kuopattu. Yhteisvaluutta euro on kokenut kriisin. Schengenin sopimuksen moni olisi valmis repimään.

Pariisin iskujen jälkeen Facebook täyttyi trikoloreista. Venäläisen matkustajakoneen pommi-isku eikä Beirutin terrori-isku saanut länsimaisia ihmisiä reagoimaan, eivätkä taannoiset Moskovan pommi-iskut. Turusta katsoen Moskova on 900 kilometriä lähempänä kuin Pariisi. Henkisesti katsoen Pariisi on kuitenkin lähellä. Vapauden, veljeyden ja tasa-arvon periaatteet syntyivät siellä. Ne ovat nykyisen eurooppalaisuuden perusarvoja. Ei tarvitse miettiä, kuuluuko Suomi henkisestä itään, länteen vai onko se jossain keskellä. Kuten Casablanca-elokuvan loppukohtauksessa sanotaan niin monimerkityksellisesti: Onhan me aina Pariisi.

Viikko 46/2015

Joko nyt vaiko vihdoinkin?

Kunta- ja palvelurakenneuudistusta on touhuttu jo ainakin 15 vuotta. Selvityksiä on tehty, mutta kovin paljoa ei vielä ole saatu aikaan, mitä nyt pari valtioneuvoston määräämää pakkokuntaliitosta. Nyt hallitus pitkällisen väännön ja yövalvomisten jälkeen sai aikaan sote- ja itsehallintoalueita. Ja kun päätös on tehty, kysytään kuin katekismuksessa, että mitä se tarkoittaa. Sitähän ei vielä kukaan tiedä, koska alueiden olisi määrä olla toiminnassa vasta vuonna 2019. Matkan varrella voi tulla eteen vielä enemmänkin vääntöjä ja yllätyksiä.

Viikko 45/2015

Kuvahaasteita

Sain Facebookissa kuvahaasteen, jossa pitää julkaista vähintään 15 vuotta vanhoja kuvia. Jo tuo haastehan kertoo siitä, että Facebookissa viihtyvät enää vain keski-ikäiset tai sitä vanhemmat.

Kuvahaaste on oikeastaan helppo, sillä tuntuu, että kaikesta on kulunut vähintään 15 vuotta. Myös siitä paljonpuhutusta milleniumista. Ehkä kyse on siitäkin, että kun ihminen nuorena kohtaa ensimmäistä kertaa uusia asioita ja kokemuksia, ne jättävät syvän muistijäljen. Ehkäpä siksi niin mielellään lauletaan Kultaista nuoruutta. Vaikka oikeasti, onko se enää kultainen, kun tulevaisuus näyttää epävarmalta niin työn- kuin opiskelupaikkojenkin suhteen. Lauletaan siis kultaista keski-ikää.

Viikko 44/2015

Syksy saa

Jo klassikoksi on noussut nimimerkki Johnny Walkerin pakinan tokaisu, jossa Syksy saa, minä en. Syksylla saa ainakin pyhäinpäivä, joka muutama vuosi sitten kääntyi kaupalliseksi halloweeniksi. Vai onkohan pyhäinpäivällä ja halloweenilla oikeasti muuta yhteistä kuin historillinen tausta ja ajankohta. Mutta ehkäpä tuota syksyn pimeän kauden pientä ilonpitoa kaivataan, kun taivas on harmaa, pellot – ainakin jotkut niistä – on kynnetty mustiksi ja kellonsiirto on jälkeen sekoittanut vuorokausiryhmin.

Viikko 42/2015

Uusia toimintoja

Suomen talous kuulemma kyntää syvällä. Joskut ovat jo kysyneet, kuinka syvällä oikeasti. Onko tämä vain tilaisuus muuttaa käytäntöjä oikein kunnolla, yksityistää rautatieliikennettä, ottaa käyttää palveluseteleitä, keskittää kouluja suuremmiksi pieniä kyläkouluja sulkemalla, nostaa omavastuuta monessa asiassa ja niin eteenpäin. Kävi niin tai näin, aina on joku, joka hyötyy. Historia kertoo, kuka se tällä kertaa on.

Viikko 38/2015

Uutispuuroa

Kuluneet viikot ovat vilahtaneet uutisten seurannassa niin, että Kittanoiden päivitys on tohinassa jäänyt. Samalla on pitänyt karsia sosiaalisessa mediassa olevaa informaatiota, jossa mielipiteet ja niin sanotut varmat tiedot menevät sujuvasti ristiin, rastiin ja päällekäin. Se on selvä, että Suomi on jonkinlaisessa historian saranakohdassa. Maahan tulee turvapaikanhakijoita samaan aikaan, kun maan taloutta yritetään saada kuntoon konstilla jos toisellakin. Mutta millä konstilla? Pääministeri puhuu tuottavuusloikasta ja ulkomaankaupasta. Samaan aikaan toisaalla todistetaan, että ulkomaankauppa vetää ja että maan talouden ongelmat eivät johdu ulkomaankaupan alijäämästä, sillä sitä ei ole, eikä maa pysty määräänsä enempää viemääkään. Jotkut ekonomistit ovat sitä mieltä, että vika on yhteiskunnan rakenteissa. Liikaa byrokratiaa, liikaa valvontaa, liikaa liikaa kaikkea. Mikä sitten ratkaisuksi? Aapelin Siunattua hulluutta mukaellen: Oletkos koskaan nähnyt oikein viisasta miestä..?

Viikko 34/2015

Loma on kun loma on

Tänäkin vuonna on kovasti puhuttu siitä, että Suomen koululaisten kesäloma on väärään aikaan. Että elokuussa on vasta hellettä ja että matkailu kärsii, kun kesäsesonki päättyy koulujen alkaessa elokuun puolivälissä.
Niin. Miten tuo nyt olisi. Suomen kesässä ei ole varmaan hellekuukautta. Ja tilastojen mukaan pintavesien lämpötilat alkavat laskea elokuun puolivälissä. Ja jos suomalaisten kesälomakuukausi olisi elokuu kuten Keski-Euroopassa, niin lomakohteissa olisi muutama tuhat turistia lisää ruuhkaa tekemässä. Ajatellaanpa suomalaisia vuokramökkikyliä. Ne olisivat heinäkuun tyhjillään, mutta elokuussa varauksia olisi pitkä jono.
Että jos annettais olla entiselläns vaan.

Viikko 29/2015

Se siitä kesästä

Onko tämä kesä, joka kesti vain viisi päivää? Moni muistelee kesää 1987. Silloinkin kesää taisi kestää viikon verran. Muuten oli koleaa.

Mutta ei hätää, äkkilähdöllä pääsee lomalle. Kreikka on suosittu kohde. Samaan aikaan, kun moni on sitä mieltä, että Kreikalle ei pidä antaa enää yhtään lainaa, vie moni turisti rahansa sinne suoraan. Ehkä se onkin parempi näin. Maksetaan palveluista ja työllistetään. Tosin turismilla ei saada kasaan 50 miljardia euroa vuosikymmeniin, ja tuon summan Kreikan valtio tarvitsisi. Tai enemmänkin.

Viikko 23/2015

Jo joutui

Jo joutui armas aika…Koulut ovat päättyneet Suvivirteen, siis niissä kouluissa, jossa Suvivirtta vielä veisataan. Valmistuneet ovat painaneet lakin päähänsä, kuka minkäkin lakin. Tulevaisuus on avoinna. Tai niin ainakin pitäisi olla.

Yle oli haastatellut abeja aiheesta ”missä he ovat 10 vuoden kuluttua”. Ilmeisesti 10 vuotta on abeille yhtä kuin puolet elämästä, sillä tuossa ajassa he omasta mielestään ehtivät opiskelemaan, valmistua, olla huippuvirassa ulkomalla, solmia parisuhteen ja perustaa perheen sekä saada lapsia. Omakotitalokin on tullut hankittua. No, oikeasti ehkä käy niin, että pojat suorittavat varusmiespalveluksensa alta pois, käyvät pääsykokeissa kerran jos toisenkin, ehkä pääsevät opiskelemaan, valmistuvat ja yrittävät saada töitä. Tytöillä sama homma, mutta ilman varusmiespalvelusta. Mutta niin tai näin, kymmenen vuotta onkin kulunut nopeammin kuin abina osasi ajatellakaan.
Haaveita on hyvä olla. Ja on hyvä olla maailmassa, joka ei niitä kaikkia haaveita toteuta.

Viikko 20/2015

Verotusta erotusta

Onko teillä rahaa? Mistä sen voi noutaa? Näinhän kerrottiin vanhaa vitsiä verottajasta. Vaikka Suomi on kuulemma jäänyt jälkeen tietotekniikan hyödyntämisessä, niin ainakin veroehdotusta pääsee sujuvasti korjaamaan netin kautta. Toivottavasti erinäisistä verovähennysehdotuksista on myös hyötyä eli verot pienenevät.

Miten veroihin pitäisi suhtautua? Niillä pyöritetään julkista taloutta. Nykyisen talouspuheen mukaan se on paha asia, siis julkisen talouden koko. Se kun ei kuulemma tuota mitään. Mutta jos raha on vaihdannan väline ja kun julkisella sektorilla se raha menee suurelta osalta palkkoihin ja sitä kautta kulutukseen, niin miksi yritysten kautta kiertävä raha on ”hyvää kulutusta”, mutta julkisen sektorin kautta kulkeva ei. Jos oikein yksinkertaistaa asioita, niin jos julkiset palvelut muutetaan liikelaitoksiksi, niin muuttuvatko ne silloin kansantalouden kannalta ”hyviksi”. Siinäpä pulma.

Viikko 17/2015

Henkiset kivimuurit

Vaalit on käyty, kansa on puhunut, pulinat pois. Näinhän Johannes Virolainen opetti ajattelemaan, mutta vaalien jälkeen some täyttyi hämmästelystä. Toinen puoli Suomea oli sitä mieltä, että toinen puoli äänesti väärin. Alkoi vaalituloksien selittely ja heti sen perään selittelyn selittely.

Tosiasia kai lienee, että Suomi ei ole sama kuin Helsinki eikä Helsinki ole sama kuin Suomi. Maassamme alkaa olla useita todellisuuksia ja useita tapoja reagoida tapahtumiin. Siksi onkin mielenkiintoista, että monikulttuurisuutta korostavat haluaisivat silti nähdä Suomen yhtenäiskulttuurin maana, jossa kaikki ajattelisivat ja toimisivat samalla tavalla. Se aika meni jo.

Viikko 16/2015

Suunta hukassa

Tällä viikolla alkaa eduskuntavaalien ennakkoäänestys. Gallupien mukaan monikaan ei vielä tiedä, ketä äänestäisi tai edes sitä, mitä puoluetta äänestäisi. Ja ilmeisesti käy niinkin, että äänestysprosentti putoaa reilusti viime eduskuntavaalien lukemista.

Miten tähän on tultu? Olisikohan vaalikausi pitänyt ottaa muullakin periaatteella, että kaikki menee joko soteen tai saveen. Alkuperäinen sanonta tulee valamistekniikasta, asiat siis menevät joko syteen, siis hiiliin tai saveen eli muottiin. Nyt asiat eivät menneet soteen eivätkä muotin mukaan.

Viikko 12/2015

Kallista harrastaa

Viime aikoina on keskusteltu lasten urheiluharrastusten kalleudesta ja kustannuksista. Esimerkiksi jääkiekossa kausimaksut voivat 10-vuotiaalla olla toista tuhatta euroa ja siihen vielä päälle varusteiden hinnat. Joskus tuntuukin, että lasten liikuntaharrastus on siirtynyt kilpavarustelun puolelle.

Liikkua voi toki edullisestikin. Kotipihalta pääsee kävelemään. Uimahalleihin lapset pääsevat muutamalla eurolla. Kuntien urheilukentät ovat ainakin toistaiseksi maksuttomia. Kaveriporukalla pääsee lätkimään kiekkoa tai potkimaan palloa. Ohjattuahan se ei ole, mutta toisaalta moni lapsi ei haluaisikaan kilpaurheilla.

Vanhempien pitääkin mieltää selvä ero sen välillä, liikkuuko lapsi vai harrastaako hän liikuntaa. Harrastukset maksavat, liikkuminen ei.

10/2015

Hyvää nimipäivää!

Pertti Kurikan Nimipäivät meni ja voitti Suomen euroviisukarsinnat. Hieno homma. Vaan nyt jo eräät tahot ovat huolestuneita Suomi-kuvasta. Mitä ne meistä maailmalla ajattelevat? Vaan mitä pitäisi ajatella itse kilpailusta, jossa show on ajanut ohi sävellysten jo muutama vuosikymmen sitten. Kun puhutaan kilpailusta, jonka ovat voittaneet muun muassa Dana International ja Lordi, niin kyllä kisaajien joukkoon yksi PKN:kin mahtuu. Ja kuten bändin pojat itsekin sanoivat, monissa maissa kehitysvammaisten asiat ovat huonosti. Toivottavasti bändin esiintyminen kisassa saa näissä maissa muutoksia aikaan.

8/2015

Talvilomaviikkoa

Mediassa on kovasti keskusteltu lasten mediasuhteesta, siis käytännössä lasten älypuhelinten ja tablettien käytöstä. Joidenkin mielestä niistä ei ole mitään haittaa, toisten mielestä media-aikaa pitää rajoittaa. Toiset haluavat panostaa vielä enemmän medialaitteisiin kouluopetuksessa, enemmän pelillisyyttä, koska nuoret ovat lyhytjännitteisiä. Toiset taas ovat vastakkaista mieltä, nuorten mielenkiinto keskittyy täysin virtuaalimaailmaan niin, että ulkomaailma unohtuu.Yksi asia kuitenkin on varma. Noin kymmenen vuotta vanha innovaatio ei syrjäytä ihmisen evoluutiota. Ihminen haluaa tuntea mielihyvää ja lauman hyväksyntää ja senhän kone osaa tehdä. Sen sijaan toinen kysymys on se, millä keinoin ihminen saavuttaa päämääriään. Kautta aikain nuoriso on ollut lyhytjänteistä ja nautinnonhaluista. Ja kautta aikain vanhemmat ovat painottaneet sitä, että ahkeruus kovankin onnen voittaa. Näin se on yhä.

Viikko 6/2015

Miehet kotihoidossa

Ilmeisesti valtioneuvosto ei sittenkään anna eduskunnalle esitystä vanhempainvapaan jakamisesta puoliksi isän ja äidin kesken. Toiset liputtavat, että järki voitti, toiset ovat pahoillaan, että tasa-arvo ei toteudu. Varsinkin Akava on harmissaan, että sovittu päätös ei toteudu.

Koska olen ollut neljä vuotta koti-isänä, minulla lienee perusteltu mielipide asiaan. Ensinnäkin mikä niissä akavalaisten naisten ukoissa on vikana, jos ne eivät ilman pakkoa halua olla kotona lasten kanssa. Ja jos pakko olisi tullut, niin mikä olisi ollut isän motivaatio olla kotona tekemässä kotitöitä. Olisiko käynyt niin, että työpäivän jälkeen äidillä olisi ollut kotona vastassa pienet lapset ja se yksi iso.

Viikko 2/2015

Uutta vuotta

Sinne meni, vuosi 2014. Sosiaalisen median verkkopalvelu kokoaa vuoden kuvat ketjuksi ja kehuu, että oli mahtava vuosi. Ilmeisesti nettifirman liikevaihdolle. Monien mielestä vuosi oli vähemmän hyvä ulkopoliittisesti, sisäpoliittisesti ja taloudellisesti. Voisi kai sanoa, että viime vuonna oikein mikään ei onnistunut valtakunnan tasolla.

Mutta yksilöt ovat yksilöitä omine muistoineen. Toisille vuosi oli hyvä, toisille ei. Hyvää uutta vuotta kaikille lukijoille!

Viikko 51/2014

Pyörätelinedemokratiaa

Kansakunta on itsenäisyyspäivänsä viettänyt, luokkaretkeläiset ovat tuoneet asiansa esille: polkupyöräteline ikkunaan, ja kansakunta sai uuden pikajulkkiksen eli Hanneksen, jota kukaan ei enää tällä viikolla muista.

On siis aika hiljentyä joulun odotukseen. Vaikka Kaupan liiton mielestä hiljentyä on aivan väärä tapa vastaanottaa joulua. Pitäisi kuluttaa ja mahdollisimman paljon, kiitos.

Mutta jospa vielä sittenkin jaksaisi valmistautua jouluun perinteisin menoin. Etsiä kalenterista päivä, jolloin ehtii siivota. Vai jääkö se tänäkin vuonna aattoaamuun.

Viikko 48/2014

Budjettiriihtä

Näin vuoden lopulla kunnanvaltuustot painivat ensi vuoden talousarvionsa kanssa. Jokavuotinen kiukuttelu syntyy siitä, että sairaanhoitopiiri ylittää sille varatut määrärahansa. Miksi menoja ei saada kuriin, kysytään. Voisiko sote-uudistus auttaa tässä?

Toisaalta on niinkin, että erikoissairaanhoito maksaa. Hoitotulokset ovat toista luokkaa kuin vuosikymmen tai kaksi vuosikymmentä sitten. Monilla aloilla Tyks kuuluu maailman parhaisiin. Laatua ei saa ilmaiseksi.

Viikko 46/2014

Kirkko keskellä kylää

Kampanjoinnista huolimatta seurakuntavaalien äänestysprosentti jäi alle edellisten vaalien. Jos kirkon toimintaan halutaan muutosta, niin miksi sitten seurakuntien hallintoon ei äänestetä muutoshaluisia.

Vai onko kirkolla ja jääkiekolla sama ongelma: kummatkin ovat liian suuria pieneen maahan. Jääkiekko mielletään lajina, josta ”jokaisen” suomalaisen pitäisi pitää. Samoin kirkkoa mainostetaan kansankirkkona. Samalla ne ovat helppoja maalitauluja kritiikille, jokaisella on mielipide kirkosta ja jääkiekosta, vaikka ei kumpaakaan aktiivisesti seuraisi. Mitä uutta tapahtuukaan, niin aina joku on sitä vastaan ja joku puolesta. Ja tyytymättömyys tuodaan esille kirkosta eroamisina ja hallien tyhjinä katsomoina. Voisikin kysyä, mikä kirkon rooli on ajassa, jossa yhtenäiskulttuuria ei enää ole. Olisiko pelastus se, että kirkon jäsen voisi valita seurakuntansa, jossa olisi hänen maailmankuvaansa vastaavaa toimintaa. Vaiko niin, että kirkko valitsee linjansa, josta se pitää lipsumatta kiinni.

Viikko 46/2014

Kirkko keskellä kylää

Viikko 45/2014

Kateuttako vain

Jälleen valtakunnallinen media on julkaissut verotietoja. Sitten niitä ihmetellään, että miten kummassa johtajat saavat miljoonatuloja tai miten lätkänpelaaja saa parempaa liksaa kuin ministeri. Tai – nyt kyllä mieleni pahoitin – miten ihmeessä kirjailija Tuomas Kyrö on voinut tienata yli 400.000 euroa. Kun kirjailijoiden keskivuosiansio on noin 2.000 euroa, niin sehän tarkoittaa sitä, että kun Kyrö tienaa 400.000 euroaan, niin seuraavat 200 kirjailijaa eivät sitten tienaakaan mitään. Näin keskiarvot voivat muuttaa kokonaiskuvaa.

Viikko 44/2014

Lokakuun harmaus

Lokakuu. Ei ihme, että tähän aikaan syksystä on ajateltu vuodenkierron tulleen taitteeseensa. Kesän työt on tehty, talven työtä odottavat. Maa on muokattu mustaksi. Sen kontrastina ovat keltaiseksi muuttuneet lehtipuut ennen kuin syysmyrsky repii lehdet puista. Jollekin ahdistavaa aikaa, jollekin rauhoittavaa aikaa. Jollekin aikaa, joka on kuin hetki ennen päiväunilta heräämistä.

Viikko 41/2014

Messuilla

Taas kerran ne on koettu, alkuperäiset ja aidot kirjamessut, Turun kirjamessut. Onko kirjallisuus kuolemassa? Kävijämäärästä päätellen ei. Tekstit kiinnostavat yhä, mutta samaan aikaan toisaalla kirjoja ostetaan yhä vähemmän. Olisiko e-kirja ratkaisu ongelmaan? Vai käyköhän tässä kuten musiikissa. Kun netistä voi imuroida mieleistään musiikkia, käy myös vinyylilevyjen kauppa keräilymessuilla. Kirja kuten levykin on myös esine, joka kantaa omistajansa elämään liittyviä muistoja. Ota kirja ja levy käteesi ja muistele, mistä hankit sen, koska, mitä silloin mietit ja mitkä olivat ensimmäiset ajatuksesi, kun aukaisit ensimmäisen sivun tai kun kuuntelit lp-levyn ensimmäisen raidan. Näin helposti pääset aikamatkalle.

Viikko 40/2014

Vanhat miehet asialla

Rock alkaa olla keski-ikäisten musiikkia. Kauko Röyhkä, 55, julkaisee vuodesta toiseen mielenkiintoisia albumeja, joiden teksteissä hän käsittelee ihmissuhteita. Pauli Hanhiniemi, kohta 50 v, vaihtaa sujuvasti tyylilajista toiseen, rockista kansanmusiikkipoljentoon.

Mutta missä on siis rockin niin sanottu kapinallisuus, jos musiikkia tekevät viiskymppiset perheenisät. Siellähän se on sanoituksissa. Röyhkällä hullu mies soittaa kitaraa ja haaveilee vielä kerran löytävänsä rakkauden. Hanhiniemen lauluissa yhteiskuntaa katsotaan hieman ulkopuolelta, tupakkaa poltellen ja niin sanottua normielämää ihmetellen. Kapinallisuus ei ole räyhäämistä vaan kyseenalaistamista. Sehän se on kaikkein vaarallisinta.

Viikko 36/2014

Vedätystä

”Voitin arvalla tonnin.” ”Pitää vaihtaa kalsarit”. Ja niin edelleen. Facebookissa on levinnyt kummallisia päivityksiä. Jos niihin reagoi, tulee viesti, että kyseessä oli syöpäkampanja ja että viestiä pitää viedä eteenpäin. Eräässä toisessa kampanjassa kaadetaan ampärillinen vettä päälle. Siinäkin on kyse hyväntekeväisyyskampanjasta, jonka syy ja kohde lienee jo unohtunut jonnekin ämpärin pohjalle.

Kivaa ja yhteisöllistä. Paitsi, että syöpäjärjestöillä ei ole mitään tekemistä Facebook-kampanjan kanssa. Mutta olipa vähän aikaa hauskaa. Kai.

Viikko 35/2014

Kikkailua

Ministeriparka. Ensin hän epäili, ettei monikaan kansalainen saisi vain parin tonnin palkkaa. Sitten kävi ilmi, että hän on niin sanotusti verokikkaillut, että saisi parempaa tuloa keikkahommista. Syyksi hän sanoi perheen ja työn yhdistämisen. No, monet muutkin yhdistävät sivutyöt ja päätoimisen perhe-elämän – sivuverokortin veroprosentin mukaan.

Tietenkin tästä kaikesta jää hieman kumma maku. Ensin akateemisia ammattilaisia koulutetaan verovaroin. Opiskeluaikana he tulevat tietämään, miten verotuksensa voisi minimoida. Sitten tavoitteeksi otetaan se, että julkisen sektorin palvelut korvataan yksityisen yrityksen antamin palveluin, jotka maksetaan siis verovaroin, mutta samaan aikaan yrityksen yrittävät minimoida verotuksensa. Asiahan ei tietenkään minulle mitenkään kuulu, mutta eikö tuossa tule ennen pitkää niin sanotusti pää vetävän käteen.

Viikko 34/2014

Huippuja ja urheilua

Viime aikoina on keskusteltu siitä, hukataank