Olen Pekka Remes, 61-vuotias valokuvaava toimittaja ja kirjoittaja Varsinais-Suomesta. Paikallislehden toimittajan töitä olen tehnyt vuodesta 1990 alkaen. Paikallislehdessä elämä tulee tutuksi, olen kohdannut työssäni syntymää ja kuolemaa, ollut mukana ihmisten iloissa ja suruissa.

Olen kirjoittanut näytelmiä harrastajateattereille sekä novelleja, joita on julkaistu muun muassa Kouvolan dekkaripäivien antologioissa vuosina 2004, 2005, 2010, 2011, 2012, 2018 ja 2020 sekä Reviiri-antologioissa. Muusa-kirjoituskilpailussa pääsin palkintosijoille vuosina 2015, 2016, 2018 ja 2019. Voitin Lounais-Suomen Kirjailijoiden esseekirjoituskilpailun vuonna 2021. Oli kolmas Lounais-Suomen kirjailijoiden rikosnovellikilpailussa vuonna 2023.

Novellejani on koottu tuohon vasemmalle Julkaistut– ja Reputetut-sivujen alle. Osan novelleistani julkaisin omakustannekokoelmassa Radanvarren karkulainen vuonna 2014. Kokoelma sai toisen palkinnon Päätalo-instituutin Möllärimestari-kilpailujen novellisarjassa.

Pakinoita olen julkaissut Turun ylioppilaslehdessä, Aboa&Globessa, Lauttakylä-lehdessä, Pointti-liitteessä, Turun Tienoossa ja Viikkouutiset-lehdestä. Näillä sivuilla pidin myös Kotoäijät-päiväkirjaa, jossa maailmaa tarkasteltiin hoitovapaalla olevan isän ja pienen pojan silmin. Päiväkirja jatkui kahden pienen lapsen koti-isän näkökulmasta.

Verna-tyttärelläni on fibrosarkooma-niminen sairaus. Kyseessä on syöpä, josta löytyy lisää tietoa Vernan omalta sivulta, jonne pääset vasemmalta palkista Verna ja fibrosarkooma -otsikon alta. Olen ollut vuosina 2010 ja 2011 Vernan omaishoitajana.

Remeksen kittanat ovat noin tuhannen kirjoitusmerkin pituisia lyhyitä välähdyksiä arkipäivän kummallisuuksista. Niitä julkaisen harvakseltaan.

CV:ni löytyy vasemmalla olevasta linkistä.

Ja kyllä. Hattupäinen poika kuvassa olen minä. Kuva on otettu Provinssirockissa vuonna 1983. Toisessa kuvassa nuori toimittajantaimi harjoittelee kirjoittamista 1960-luvun lopulla. Sähköposti toimii osoitteessa:

etunimi.sukunimi(at)pekkaremes.fi