Novellit:

Ukin muistoissa savotan laki. Antologiassa Rikos ei katso ikää. Kouvolan dekkaripäivien novellikilpailun parhaat 2020.

Ikuista kuin roomalainen betoni. Muusa-kirjoituskilpailun julkaisuissa 2019.

Se sukupuuttoon kuollut. Muusa-kirjoituskilpailun julkaisuissa 2018.

Minä olin niitä, ne olimme me. Aatteista aseisiin : Kouvolan Dekkaripäivien kirjoituskilpailun parhaat 2018.

Koskisen eväsleipä. Pohjoinen kulttuurilehti Kaltio 5/2016.

Hyppytornin poikanen. Hallaus-aikakauskirja numero 21. Huutomerkki ry, Oulu. 2015.

Solja, eskarilainen (kirjoitettu yhdessä Verna ja Ville Remeksen kanssa). Reviiri 2015 -antologiassa. Tuottanut Taiteen edistämiskeskuksen Lounais-Suomen toimipiste.

Näkyi vain isän työteliäs selkä. Kertomus. Kansanvalistusseuran Isä-kirjoituskilpailun antologia. 2012.

Novelli Valkoisen pimeä energia. Antologiassa Valta koukuttaa ja houkuttaa. Kouvolan dekkaripäivien novellikilpailun parhaat 2012.

Alas sovituksen maahan. Antologiassa Rikoksia ja rangaistuksia. Kouvolan dekkarinovellikilpailun parhaat 2011.

Radanvarren karkulainen. Antologiassa Murhattu mieli. Kouvolan dekkaritapahtuman novellikilpailun parhaat 2010.

Yhdeksän askelta murhaan. Antologiassa Syyllinen, syyllisempi. Kouvolan dekkaritapahtuman novellikilpailun parhaat 2005.

Katajanvarsi oli musta. Antologiassa Katajanvarsi oli musta. Kouvolan dekkarinovellikilpailujen jälkisatoa vuosilta 2000 ja 2002. 2004.

Valkoista sepeliä. Antologiassa Reviiri 2000. Uuden kirjallisuuden vuosikirja.

 

Näytelmiä harrastajateatterille:

Vain yhtä sinulta pyysin. Ensiesitys Nummenmäen Työväen Näyttämöllä 2005. Uusintaensi-ilta 2007.

Pirtua ja pikkupappi. Urjalan kesäteatteri 1996. Liedon kesäteatteri 1998.

Tangoa maitolaiturilla. Nuutajärven kesäteatteri 1997.

Luutnantti Koskelan loma. Urjalan kesäteatteri 1994.

Runoilija ja kuningas. Urjalan kesäteatteri 1993.

Huutokauppa. Urjalan kesäteatteri 1993.

Kun kissa pelasti lampaan. Liedon-Tarvasjoen kansalaisopiston näytelmäpiiri 1992.

 

Kirjoituskilpailumenestys:

Ensimmäinen palkinto oululaisen sanataideyhdistys Huutomerkki ry:n Muusa-kirjoituskilpailussa 2019.

Ensimmäinen palkinto oululaisen sanataideyhdistys Huutomerkki ry:n Muusa-kirjoituskilpailussa 2018.

Ensimmäinen palkinto oululaisen sanataideyhdistys Huutomerkki ry:n Muusa-kirjoituskilpailussa 2016.

Toinen sija oululaisen Huutomerkki ry:n Muusa-kirjoituskilpailussa vuonna 2015.

Omakustannekirja Radanvarren karkulainen (2014) saavutti novellisarjan toisen sijan Päätalo-instituutin vuoden 2014 Möllärimestari-kilpailussa.

Kolmas sija Kalle Päätalo -seuran ja Päätalo-instituutin kirjoituskilpailussa vuonna 2012.

Suomen Hautaustoimistojen liiton ”Näitä hautajaisia en unohda” kirjoituskilpailun finaalipaikka (sijoille 4-12, kilpailuun osallistui noin 400 kirjoitusta) vuonna 2008.

Martti Joenpolven novellikilpailun finaalipaikka (sijoille 11-60, kilpailuun osallistui noin 950 kirjoitusta) vuonna 2007.

Useita novelleja eri kirjoituskilpailujen antologioissa, ks. ylempänä.

 

Toimitustyöt:

Mielenkohennusta jäsenilleen. Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen Salon seudun paikallisosaston 40-vuotishistoriikki. LSSY 2016.

Radanvarren karkulainen. Novellikokoelma. Omakustanne 2013.

En ole näistä paljon puhunut. Antologia sotaveteraanien muisteluteksteistä. Toimittanut Pekka Remes. Muistijälki-työryhmä 2007.

Kaskun hampaat. Urjalan kaskukilpailun satoa.  Toimittanut Pekka Remes. Urjala Seura 1992.

 

Pakinat, kolumnit, sanomalehtinovellit:

Koti-isän kolumneja. Forssan Viikkouutiset 2008-2009 (lehti lakkautettiin maaliskuussa 2009).

Hämärän rajamailla. Tarinoita varsinaissuomalaisten paikallislehtien Pointti-liitteessä 2004-2006.

Kolumneja Lauttakylä-lehdessä 1999-2003.

Pakinoita Aboa&Globe-lehdessä 2000-2001.

Pakinoita Turun Ylioppilaslehdessä 1990-1992.

Mukana TV-ohjelmissa

Sammon taonta. Oriveden opiston opiskelijoiden puhekuoroesitys. TV2:ssa vuonna 1985.

MTV3:n Syksyn sävelessä vuosina 2011 ja 2012 kertomassa lapsisyöpäperheen elämästä.

 

 

Työkokemusta:

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirien lehtien, Lasaretin ja Hospitaalin vakituinen avustaja 2011 – 2014.

Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen Syöväntorjuntasanomat -lehden viestintäneuvoston jäsen 2010-.

Turun kirjamessuilla lavahaastattelijana vuonna 2008. Haastateltavina Minerva Kustannus Oy:n kirjailijat Raili Mikkanen ja Max Manner.

Tiimalasi-lehden avustaja 2008 – 2014. Tiimalasi-lehden toimituskunnan jäsen 2009.

Lapsen maailma -lehden avustaja 2008- .

Auranmaan Viikkolehden avustaja 2008-2011.

Forssan Viikkouutisten avustaja 2008-2009.

Vuonna 2008 juttuja myös Suomen Kuvalehdessä ja Valituissa Paloissa. Apu-lehti vuonna 2011.

Turun Tienoo, vakituinen toimittaja,  1995- .

Urjalan Sanomat, kesätoimittajana 1990, 1991. Määräaikaisena toimittajana 1992-1994.

Lempäälän terveyskeskus, terveyskeskusavustaja, useita sijaisuuksia vuosina 1983-1990.

Varusmiespalvelus suoritettu Panssariprikaatissa vuosina 1982-1983. Sotilasarvo alikersantti (ei aliups.koulua, ylennetty reservissä kahdesti).

 

Koulutus:

FM, pääaineena kulttuurihistoria, Turun yliopisto 1992.

Oriveden opisto 1984-1985.

Hämeen konttoriopisto 1981.

Lempäälän lukio 1981.

 

Kursseja

Useita Suomen Journalistiliiton järjestämiä kursseja.

Yleisradion Radiomafian avustajakurssi vuonna 1990.

 

 

 

Tunnustukset: 

Suomen paikallis- ja aluetoimittajien yhdistyksen Suopan Vuoden uutinen 2009 -kilpailun kunniamaininta.

Suomen paikallis- ja aluetoimittajien yhdistyksen Suopan Vuoden uutinen 2006 – kilpailun kunniamaininta (myönnettiin koko Turun Tienoon toimitukselle).

Suomen paikallis- ja aluetoimittajien yhdistyksen Vuoden uutinen 2002 –kilpailun kunniamaininta.

Keskuskauppakamarin kymmenvuotisansiomerkki 2005.

Pöytyän kunnan kulttuuristipendi vuoden 2007 ansioista, jaettu vuonna 2008.